SavoGrown kunnissa järjestetään ilmastosuunnitelmatyöpajoja 

Kevään ja alkukesän aikana Kehitysyhtiö SavoGrown kunnissa järjestetään ilmastotyöpajoja, joissa käsitellään suunniteltuja ilmastotoimia. Tilaisuuksissa pääsee kertomaan omat näkemyksensä ja kysymään mieltä askarruttavista asioista. 

Ilmastosuunnitelmien toimet on suunniteltu kuntien työryhmissä ja tavoitteena on, että suunnitelmat saadaan jokaisessa kunnassa valmiiksi vuoden lopussa. Suunnitelmien pohjana ovat kuntakohtaiset päästötiedot sekä arviot päästökehityksestä tulevaisuudessa.  

Suomen tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2035 ja myös SavoGrown kunnissa on tärkeää löytää yhteinen tahtotila tavoitteeseen pääsemiseksi. Toimet jakautuvat kunnan eri toimialoille ja käsittelevät muun muassa energiankulutusta ja -tuotantoa, liikkumista, kunnan hankintojen vastuullisuutta, talouden ja toiminnan suunnittelua sekä kaikki osa-alueet kattavaa viestintää ja ilmastoystävällisyyteen sitoutumista. 

SISU-hankkeen tilaisuuksissa pääsee keskustelemaan ilmastoasioista ja osallistumaan ilmastosuunnitelmatyöhön. Tapahtumia on luvassa seuraavasti: 

  • 6.5. Tervossa järjestetään kokonainen ympäristöiltapäivä. Luvassa on yhteinen roskankeräysretki, satutuokio, kevään merkkien tarkkailua, energiatietoisku, vaarallisten jätteiden keräysauto sekä tietenkin ilmastotyöpaja. Mukana järjestämässä on laaja joukko alueen toimijoita. Lisätietoa ja Tapahtumakuvaus
  • 27.5. Rautalammilla keitellään nokipannukahvit ja paneudutaan ilmastosuunnitelmaan. Lisätietoa ja Tapahtumakuvaus
  • 5.6. Suonenjoen Naapurustopäivä on ympäristötunnelmissa. Ohjelmassa on ilmastotyöpajan lisäksi kierrätys- ja energianeuvontaa, pyörähuoltoa, ekotekoaskartelua ja kirpparipiste. Mukana järjestämässä laaja joukko alueen toimijoita ja Mutkatonta kotoutumista -hankkeen myötä myös ukrainan kielen tulkki. Lisätietoa
  • 12.6. Keiteleellä käsitellään ilmastosuunnitelmaa ja luvassa on myös Pohjois-Savon energianeuvonta -hankkeen tietoisku energiansäästöstä ja energiaremonteista. Lue lisää
  • 19.6. SavoGrown kuntakierros jalkautuu Vesannolla ja silloin teemana ovat ilmastotoimet. 

Myös Pielavedellä järjestetään ilmastosuunnitelmatyöpaja ja sen aikataulusta lisätietoja lähiaikoina. 

Tapahtumat ovat avoimia kaikille eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Toivomme runsasta osallistujajoukkoa.  

Tervetuloa mukaan!