Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke

Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke on käynnistänyt laajan 15 eri kunnan ja seutukunnan välisen ilmastoyhteistyön. Hanke tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastotyön juurruttamiseen kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Näkyvä ja avoin ilmastotyö tulee lisäämään Pohjois-Savon maakunnan ja seutujen vetovoimaa muun muassa elinkeinoelämän keskuudessa.

Hanke kehittää ilmastoasioiden viestintää, seurantaa ja huomiointia kuntien tekemissä hankinnoissa sekä juurruttaa ilmastotyötä kuntien jokapäiväiseen työhön, talousjohtamiseen ja päätöksentekoon. Hankkeen avulla ilmastotyötä jo pitkään tehneet kunnat voivat olla esimerkkinä kunnille, jotka vasta aloittavat ilmastotyötä. Kolmivuotisen hankkeen avulla tuetaan kuntaorganisaatioiden työntekijöitä ilmastotyössä sekä toteutetaan erilaisia kampanjoita ja tapahtumia asukkaille ja yrityksille.

Kuopion kaupunki on päätoteuttajana ryhmähankkeessa, jonka osatoteuttajina ovat Iisalmen kaupunki, Navitas Kehitys Oy ja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy. Ilmastotyötä kunnissa vievät eteenpäin seudulliset ilmastokoordinaattorit ja kokonaistoteutusta koordinoiva projekti- ja viestintävastaava. SISU-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevat kunnat.

Hanke on päättynyt 6/2026. 

 

AJANKOHTAISTA

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

BLOGI

Kestävä elämä liikkuen 

Kestävä elämä liikkuen 

Kestävä elämä liikkuen Liikkuminen muodostaa hieman yli viidesosan keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä. Liikkuminen on kuitenkin tärkeä osa arkea, eikä sitä voi lopettaa, joten kestävää elämää tavoitellessa on tärkeä miettiä muita keinoja päästöjen vähentämiseen....

lue lisää
Ilmastobudjetointi

Ilmastobudjetointi

Ilmastobudjetointi Suomella on kansallinen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja tämä on asetettu tavoitteeksi maakunnallisesti Pohjois-Savossa ja paikallisesti monessa Pohjois-Savon kunnassa. Tähän tavoitteeseen pyritään pääasiallisesti vähentämällä 80...

lue lisää
Kohti kestävämpää elämäntapaa

Kohti kestävämpää elämäntapaa

Kohti kestävämpää elämäntapaa "Ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöjä"1 Ihmiskunta...

lue lisää