Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke
Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke on käynnistänyt laajan 15 eri kunnan ja seutukunnan välisen ilmastoyhteistyön. Hanke tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastotyön juurruttamiseen kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Näkyvä ja avoin ilmastotyö tulee lisäämään Pohjois-Savon maakunnan ja seutujen vetovoimaa muun muassa elinkeinoelämän keskuudessa.
Hanke kehittää ilmastoasioiden viestintää, seurantaa ja huomiointia kuntien tekemissä hankinnoissa sekä juurruttaa ilmastotyötä kuntien jokapäiväiseen työhön, talousjohtamiseen ja päätöksentekoon. Hankkeen avulla ilmastotyötä jo pitkään tehneet kunnat voivat olla esimerkkinä kunnille, jotka vasta aloittavat ilmastotyötä. Kolmivuotisen hankkeen avulla tuetaan kuntaorganisaatioiden työntekijöitä ilmastotyössä sekä toteutetaan erilaisia kampanjoita ja tapahtumia asukkaille ja yrityksille.
Kuopion kaupunki on päätoteuttajana ryhmähankkeessa, jonka osatoteuttajina ovat Iisalmen kaupunki, Navitas Kehitys Oy ja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy. Ilmastotyötä kunnissa vievät eteenpäin seudulliset ilmastokoordinaattorit ja kokonaistoteutusta koordinoiva projekti- ja viestintävastaava. SISU-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevat kunnat.
Hanke on päättynyt 6/2026.
AJANKOHTAISTA
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
BLOGI
Tuulivoimaelokuvafestivaali 22.10.2025 herätti keskustelua ja oivalluksia
Tuulivoimaelokuvafestivaali 22.10.2025 herätti keskustelua ja oivalluksia Keskiviikkona 22.10.2025 järjestettiin Suomen ensimmäisen tuulivoimaelokuvafestivaali, mikä oli etkotilaisuus Pohjois-Savon ilmastofoorumille 23.10.2025. Tilaisuudessa esitettiin...
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus osa 4: Puhdasta energiaa reilusti
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus osa 4: Puhdasta energiaa reilusti Pohjois-Savon ilmastotiekartan ja Pohjois-Savon kuntiin suunniteltujen ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuutta on arvioitu kahdessa talvella valmistuneessa selvityksessä. Hiilineutraali...
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus osa 3: Hiilinielut ja -varastot
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus osa 3: Hiilinielut ja -varastot Pohjois-Savon ilmastotiekartan ja Pohjois-Savon kuntiin suunniteltujen ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuutta on arvioitu kahdessa talvella valmistuneessa selvityksessä. Hiilineutraali...
Kohti oikeudenmukaisempaa ja sosiaalisesti kestävää kaupunkia
Kohti oikeudenmukaisempaa ja sosiaalisesti kestävää kaupunkia Kestävän kehityksen ulottuvuudet muodostuvat kolmesta tärkeästä teemasta: ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Tässä blogissa keskitytään sosiaaliseen kestävyyteen, jossa keskeisintä on...
Pohjois-Savon ilmastotyö konkretisoituu – jokaisella SISU-hankkeen kunnalla on nyt ilmastosuunnitelma tai –ohjelma
Pohjois-Savon ilmastotyö konkretisoituu – jokaisella SISU-hankkeen kunnalla on nyt ilmastosuunnitelma tai –ohjelma Kaikilla viidellätoista SISU-hankkeessa mukana olevalla pohjoissavolaisella kunnalla on nyt ilmastosuunnitelma tai -ohjelma. Osa kunnista...
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus, osa 2: Kiertotalous
Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus, osa 2: Kiertotalous Artikkelisarjassa tarkastellaan HIPOVA ja SISU-hankkeissa laadittuja ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuusarviointeja teemakohtaisesti. Tässä artikkelissa käsitellään kiertotaloutta tukevia...








