Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke
Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke on käynnistänyt laajan 15 eri kunnan ja seutukunnan välisen ilmastoyhteistyön. Hanke tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastotyön juurruttamiseen kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Näkyvä ja avoin ilmastotyö tulee lisäämään Pohjois-Savon maakunnan ja seutujen vetovoimaa muun muassa elinkeinoelämän keskuudessa.
Hanke kehittää ilmastoasioiden viestintää, seurantaa ja huomiointia kuntien tekemissä hankinnoissa sekä juurruttaa ilmastotyötä kuntien jokapäiväiseen työhön, talousjohtamiseen ja päätöksentekoon. Hankkeen avulla ilmastotyötä jo pitkään tehneet kunnat voivat olla esimerkkinä kunnille, jotka vasta aloittavat ilmastotyötä. Kolmivuotisen hankkeen avulla tuetaan kuntaorganisaatioiden työntekijöitä ilmastotyössä sekä toteutetaan erilaisia kampanjoita ja tapahtumia asukkaille ja yrityksille.
Kuopion kaupunki on päätoteuttajana ryhmähankkeessa, jonka osatoteuttajina ovat Iisalmen kaupunki, Navitas Kehitys Oy ja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy. Ilmastotyötä kunnissa vievät eteenpäin seudulliset ilmastokoordinaattorit ja kokonaistoteutusta koordinoiva projekti- ja viestintävastaava. SISU-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevat kunnat.
Hanke on päättynyt 6/2026.
AJANKOHTAISTA
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.
BLOGI
Tervehdys Savon Villistä lännestä eli meiltä täältä Kehitysyhtiö SavoGrowlta!
Tervehdys Savon Villistä lännestä eli meiltä täältä Kehitysyhtiö SavoGrowlta! Ilmastotyö on käynnistynyt täällä meilläkin vauhdikkaasti osana SISU-hanketta ja iloksemme olemme saaneet huomata, että paljon ekotekoja on jo tehty. SavoGrown kuntia ovat Rautalampi,...
Terveiset Kuopiosta ja Siilinjärveltä!
Terveiset Kuopiosta ja Siilinjärveltä! Kuopion seudun toteutuksesta ovat mukana Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta. Kuopion ja Siilinjärven ilmastotyöstä sekä SISU-hankkeen kokonaiskoordinaatiosta vastaa Kuopion kaupunki. Koska vastuut Kuopion seudulla ovat...
Keski-Savon kuulumiset
Keski-Savon kuulumiset Keski-Savon osatoteuttajana on Navitas Kehitys Oy. Navitas Kehitys Oy on Varkauden kaupungin omistama kehitysyhtiö. Navitas Kehitys on ollut mukana jo kehittämässä Keski-Savon ilmasto-ohjelmaa sekä jokaisen kunnan omaa ilmasto-ohjelmaa, sekä...





