Itä-Suomen ilmastokonferenssissa kuului nuorten ääni ja toivo kestävästä tulevaisuudesta

Itä-Suomen ilmastokonferenssi kokosi salin täyteen.

Vuosittaista Itä-Suomen ilmastokonferenssi vietettiin Kuopiossa 4.2.2026, johon kokoontui noin 180 ilmastoasioista kiinnostunut ja niiden parissa työskenteleviä ympäri Itä-Suomea. Neljännen kerran järjestetyn konferenssin teemana oli ilmastokestävät alueet ja kunnat. Tilaisuudessa esiteltiin esimerkkejä vaikuttavasta ilmastotyöstä ja työkaluista ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Lisäksi tapahtumassa keskusteltiin oikeudenmukaisesta siirtymästä kohti ilmastokestäviä alueita ja kuntia sekä tuotiin esiin nuorten näkökulmia kestävämpään huomiseen.

Kunnilla ja alueilla on suuri vastuu ilmastokestävyyden edistämisessä

Ilmastokonferenssi lähti sujuvasti liikkeelle Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahden avaussanoilla, jossa nousi esiin mm. ihmisen, luonnon ja ilmaston hyvinvointi sekä kokonaisturvallisuuden merkitys. Lisäksi Kuopion sitoutuminen luontokadon pysäyttämiseen 10 muun kunnan kanssa mainittiin esimerkillisenä sitoutumisena luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Tärkeintä on luoda yhdessä kestävää tulevaisuutta.

Kangasniemen kunnanjohtaja Kimmo Kainulainen kertoi esimerkin vihreästä siirtymästä ja siihen liittyvästä sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Loppu vuodesta pidetty ympäristödialogi tuulivoimasta lisäsi ymmärrystä erilaisista näkemyksistä teemaan liittyen sekä vahvisti oikeudenmukaisuuden tunnetta. Ympäristödialogi edisti myös avointa tiedon kulkua, sidosryhmien osallistamista sekä kertoi vihreän siirtymän hankkeen moninaisista vaikutuksista.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisella on ratkaiseva rooli

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen kehittämispäällikkö Heidi Huuskonen painotti vastuullisen yhteiskuntapolun rakentamisesta puheenvuorossaan. Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tulee huomioida ennakoivat toimet, ilmastoriskit ja turvallisuus, joita ohjaa vahvasti tiedolla johtaminen. Ilmiöiden käsittelystä tulisi päästä vaikuttavuustavoitteisiin, joissa erilaiset syy-seuraussuhteiden negatiiviset ja positiiviset sekä ketjumaiset vaikutukset huomioidaan. Systeeminen ajattelu onkin avain juuri tämän selittämiseen kokonaisuutena. Arvopohjainen työ luo vastuullisuutta ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

SISU-hanke kertoi omassa puheenvuorossaan koko tiimin voimin hankkeen keskeisistä tuloksista, kuten ilmastokoordinaattoriverkosto pilotista, kuntien käytännön työkaluista, ilmasto-ohjelmien toteuttamisesta, sopeutumisen toimista, ilmastojohtamisesta, ilmastotoimien vaikuttavuusarvioinneista ja osallisuuden vahvistamisesta kuntakokeilujen avulla.

Ilmastokoordinaattoriverkoston päämääränä on kehittää kuntien ilmastotyötä ja tukea sen seurannassa. Uusien näkökulmien vieminen kuntiin ja käytännön työkalujen luominen on tärkeää, mitä voi kehittää myös yhteistyössä eri toimijoiden välillä. Kokonaisuudessaan ilmastokoordinaattoriverkosto tuo kuntien ilmastotyöhön lisää aktiivisuutta, suunnitelmallisuutta ja tarvittavaa resurssia esimerkiksi ilmastosuunnitelmien tekemiseen kunnissa.

Hankkeessa on luotu hyvä perusta ilmastotyön aloittaneille kunnille ja vauhdikas kehityskaari ilmastotyön jo aikaisemmin aloittaneille kunnille. Hankkeen tulokset ja kuntien ilmastotyön työkalut osoittavat, että konkreettisilla teoilla on merkitystä.

SISU-hankkeelle on ainutlaatuista 15 kunnan ilmastoyhteistyö.

Kouluissa lapset ja nuoret osallistetaan ilmastotyöhön

Kiteeläinen koulunjohtaja Jaana Haverinen kertoi oivaltavia esimerkkejä lasten ja nuorten osallistamisesta ilmastotyöhön, joihin kuului jätteiden kierrättäminen luokissa, autonrenkaiden hyödyntäminen ulkona, kouluruuan hävikinseuranta ja hyötykasvien kasvattaminen koulun pihalla. Kaikenlainen askartelu, korjaaminen ja tuunaaminen kuului koulun ilmastotekoihin, mistä mainio esimerkki oli liikuntasalin väliverhon paikkaaminen. Koulun lähiluontoa hyödynnetään monipuolisesti ja luonto onkin luokkahuone parhaimmillaan.

Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA)-hankkeen projektipäällikkö Saara Karkulahti esitteli Horisontin maalaajat -kokeilua, jonka tavoitteena oli tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluviin Pohjois-Savon ilmastotyössä ja tarjota lapsille ja nuorille kanava päästä mukaan tulevaisuuskeskusteluun. Kokeiluissa luotiin lasten ja nuorten tulevaisuuskuvat, tulevaisuusoppitunnit kouluille sekä järjestettiin tulevaisuusfoorumi tapahtuma. Oppituntimateriaaliin voi tutustua täältä.
​ 

Iltapäivällä nuorten vaikuttajien ääni kuului ja tuntui ilmaston puolesta

Tulevaisuuteen kurkottavassa ilmastokeskustelussa oli mukana Lappeenrannan kaupungin ilmastoasiantuntija Pinla Nokkanen, Pohjois-Savon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Juho Juvenius, Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka ja Karelia-ammattikorkeakoulun kiertotalousasiantuntija Veera Lyömiö. Keskustelua vieritti eteenpäin tilaisuuden juontajanakin toiminut Kreab Oy:n johtaja ja toimittaja Jussi Eronen sekä Ilmastovaikuttaminen-verkoston perustaja Tiia Hartikainen.

Keskustelussa vaikuttajanuoret pääsivät keskustelemaan yhdessä heille merkityksellisistä teemoista. Palvelujen saavutettavuus nousi esille, niin opiskelu mahdollisuudet kuin työllisyysnäkymät sekä julkisen liikenteen käyttömahdollisuus. Päivän puheenvuorot olivat innostaneet nuoria panelisteja, jotka toivoivat lisää konkreettisia ilmastotekoja, pieniä ja suuria.

Nuoret osallistuvat mielellään heille mieluisiin ja heitä aidosti kiinnostaviin asioihin. Nuoret totesivatkin, että nuorien osallistaminen yhteiseen keskusteluun onnistuu parhaiten siellä, missä nuoret ovat esimerkiksi kouluissa. Mennään siis rohkeasti nuorten luokse. Nuoria kiinnostaa, ja he haluavat vaikuttaa ja osallistua tulevaisuuskeskusteluihin, ja siihen heille pitää antaa enemmän mahdollisuuksia.

Lopuksi nuorilta kysyttiin, mikä heille antaa toivoa juuri nyt? Yksi vastaus oli, että tämä päivä täällä tänään.

Ilmastokeskustelusta inspiroituneena ja useita kohtaamisia rikkaampana kohti kestävämpää huomista.

Posterinäyttelyssä kävi kuhina ja kokemuksia vaihdettiin Itä-Suomen toimijoiden kesken.

Päivän lopuksi kahviteltiin ja verkostoiduttiin posterinäyttelyssä sekä julkistettiin vuoden 2027 tapahtuman järjestäjäksi Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Nähdään siis ensi vuonna Pohjois-Karjalassa!

Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Itä-Suomen elinvoimakeskukset, maakuntaliitot ja Savonia-ammattikorkeakoulu sekä kuntien SISU-hanke. Tilaisuuden materiaalit löytyvät täältä.

Ilmastoyhteistyötä ei tehdä yksin vaan yhdessä, kuten tämänkin tapahtuman järjestäjätiimissä oli useita toimijoita mukana.